Mitä jos talous olisi luovaa ja luovuus taloudellista?

Tiivistelmä

Perinteiset talousmallit ja organisaatiorakenteet ovat usein jäykkiä ja ennalta määrättyjä, kuin yhteen lopputulokseen taipuvia rakennussarjoja. Ohjelmoitava talous tarjoaa työkaluja näiden monoliittien purkamiseen. Se mahdollistaa taloudellisten ja organisatoristen perusosien – kuten omistajuuden, käyttöoikeuden ja ajan – uudelleenmuotoilun itsenäisiksi, ohjelmoitaviksi elementeiksi. Tämä avaa mahdollisuuden sellaisten arvonluonnin ja vaihdannan arkkitehtuurien suunnitteluun, joissa taloudellinen toiminta muuttuu yksittäisistä transaktioista luovaksi välineeksi.

Keskeinen teesi

Talouden ja organisaatioiden “kovat” rakenteet, kuten omistajuus, eivät ole kiinteitä ominaisuuksia, vaan ne voidaan purkaa modulaarisiksi sopimuselementeiksi eli oikeusrakenteiksi. Kun nämä elementit tehdään ohjelmoitaviksi, tekijät ja yhteisöt voivat yhdistellä niitä luovasti. Tämä synnyttää uusia tapoja organisoida toimintaa, jakaa arvoa ja osallistaa yleisöä.

Muutos talouden logiikassa

Nykyinen talousajattelu keskittyy usein valmiisiin lopputuotteisiin ja lineaarisiin prosesseihin. Ohjelmoitava talous siirtää fokuksen arvon atomeihin – pienimpiin itsenäisiin yksiköihin – ja niiden hallintaan. Strategiat kuten osiin hajottaminen (esimerkiksi teoksen pilkkominen omistettaviksi fragmenteiksi) ja derivointi (yhden lähteen versiointi eri yleisöille) muuttavat passiivisen kuluttamisen aktiiviseksi osallistumiseksi. Samalla aika muuttuu staattisesta takarajasta dynaamiseksi suunnitteluelementiksi, jolloin itse prosessista voi tulla myytävä tuote.

Seuraukset talouskasvun käsitteelle

Tämä lähestymistapa haastaa käsityksen kasvusta pelkkänä määrällisenä lisäyksenä. Kun taloudellisia vuorovaikutuksia muotoillaan luovasti, syntyy mikroekonomioita ja sosiaalisia pelejä, joissa arvo ei synny vain tuotteesta, vaan osallisten välisistä suhteista ja interaktiosta. Kasvu ei ole enää vain tuotannon tehostamista, vaan se voi olla monimuotoista ja kirjavaa: se voi perustua luottamuksen, osallisuuden ja uusien toimintamallien skaalaamiseen.

Suhde ohjelmoitavaan talouteen

Ohjelmoitava talous tarjoaa muutokselle teknisen ja käsitteellisen “kieliopin”. Se mahdollistaa epämääräisten käsitteiden, kuten omistajuuden, purkamisen täsmällisiksi ja todennettaviksi oikeuksiksi (esimerkiksi oikeudeksi käyttää, lainata tai äänestää). Nämä oikeudet toimivat digitaalisen talouden legopalikoina, joiden avulla on mahdollista rakentaa perinteisiä instituutioita joustavampia ja tarkoituksenmukaisempia organisaatioita. Kysymys ei ole enää siitä, kuka omistaa alustan, vaan siitä, kenellä on valta ohjelmoida sen säännöt.

Mahdollisuudet Suomelle

Suomella on mahdollisuus toimia edelläkävijänä uudenlaisen organisaatio- ja talouskieliopin kehittämisessä. Soveltamalla näitä periaatteita esimerkiksi metsänomistukseen (hiilensidonnan ja biodiversiteetin arvottaminen), kaupunkisuunnitteluun (yhteisresurssien dynaaminen hallinta) tai luoviin aloihin (fanien osallistaminen osaomistajina) Suomi voi nostaa vientituotteeksi itse arvonluonnin uuden arkkitehtuurin. Kyse on mahdollisuudesta siirtyä tuotteiden myynnistä luottamuksen ja innovatiivisten rakenteiden vientiin.

Aluksi

Perinteiset talousmallit ovat kuin Lego-teemasettien kokoamisohjeita: pakkaus sisältää tarkat ohjeet ja ennalta määrätyt palat yhtä tiettyä lopputulosta varten. Tämä teolliselta ajalta peritty arkkityyppinen malli on kuitenkin osoittautunut kapeaksi ja riittämättömäksi. Luovan työn ja taloudellisen toimijuuden alueella sen historiaa voidaan hahmottaa kolmen näytöksen kautta. Ensin oli portinvartijoiden aikakausi, jolloin kustantamot ja levy-yhtiöt hallitsivat pääsyä markkinoille. Sitten tuli alustojen nousu, kun Kickstarterin ja YouTuben kaltaiset toimijat demokratisoivat pääsyn yleisön luo, mutta siirsivät vallan uusille keskittymille ja niiden algoritmeille.

Nyt on alkamassa kolmas näytös: sääntöjen ohjelmoinnin aika. Murroksen ytimessä ei ole enää kysymys siitä, kuka “omistaa” verkoston, vaan siitä, kenellä on valta muotoilla sen sääntöjä. Ohjelmoitava talous tarjoaa työkalut vanhojen monoliittien purkamiseen niiden perustavanlaatuisiin osiin. Näitä talouden legopalikoita tai kenties pikseleitä kutsumme oikeusrakenteiksi (rights structures), jotka muodostavat talous- ja organisaatiorakenteiden solutason materiaalin. Omistajuus, käyttöoikeus, aika ja osallistuminen lakkaavat olemasta kiinteitä ominaisuuksia; sen sijaan niistä tulee itsenäisesti olosuhteisiin mukautuvia sopimuselementtejä. Tämä antaa tekijöille ja yhteisöille mahdollisuuden luovasti yhdistellä palikoita täysin uudenlaisiksi talouden muodoiksi. Emme enää vain rakenna ohjeiden mukaan – me suunnittelemme palikat ja säännöt, joilla ne yhdistyvät.

Tässä murroksessa taloudellinen toiminta muuttuu transaktiosta luovaksi välineeksi. Uudessa ympäristössä rakentaminen edellyttää monien vanhojen käytäntöjen purkamista. Tarvitaan ohjelmoinnillista ajattelua, joka muistuttaa aristoteelista first principle -menetelmää – tapaa lähestyä ilmiötä sen perustavien osien kautta. Seuraavat strategiat havainnollistavat, kuinka nämä arvon atomit voidaan hajottaa, derivoida ja ohjelmoida toisin uudenlaisten vaihdannan arkkitehtuurien luomiseksi.

Kun yhtenäinen kokonaisuus puretaan pienemmiksi, itsenäisiksi ja omistettaviksi osiksi, sen rakenne herää henkiin ja osien välisistä suhteista tulee paitsi merkityksellisiä, myös muokattavia. Hajottaminen voi olla luova teko, joka antaa identiteetin ja määrittelee arvon yksikön uudelleen. Yksittäinen osa voi olla samalla tarkoituksellisen keskeneräinen ja täydentää itseään.

Esimerkiksi Eve Sussmanin teokseen 89 Seconds at Alcázar (2004) perustuvassa projektissa 89 Seconds Atomized (2018), Diego Velázquezin maalaus Las Meninas (1656) muunnettiin videomateriaaliksi ja fragmentoitiin 2048 yksittäiseksi "atomiksi" eli pikseliksi, joista jokainen myytiin uniikkina teoksena. Arvo ei ollut enää ainoastaan kokonaisessa teoksessa, vaan myös sen yksittäisissä osissa.

Hajottamisen periaate soveltuu esimerkiksi julkaisuprosessiin. Protocols for Postcapitalist Economic Expression (2023) -teos on julkaistu myös Economic Space Agencyn (ECSA) yhteisöllisen julkaisemisen alustalla (CoPu). Teos on aluksi piilossa, ja lukijat voivat osallistua sen paljastamiseen julkaisemalla pienen osan siitä. Jokainen osallistuminen on aktiivinen yhteisjulkaisemisen teko, joka saattaa uuden palan tekstiä kaikkien nähtäville. Näin passiivinen ostaminen muuttuu aktiiviseksi osallistumiseksi, ja arvo syntyy paitsi valmiista teoksesta, myös sen yhteisöllisestä esiin tuomisesta.

Samaan kirjaan perustuva projekti Postcapitalist Discourse (2023) luotaa teosta digitaalisesti natiivilla tavalla. CoPu:n tavoin alkuperäinen teksti on hajotettu osiin, jonka jälkeen fragmentit on järjestetty peräkkäisen järjestyksen sijaan kolmiulotteiseen koordinaatistoon kuution muotoiseksi objektiksi. Kun tekstikappaleille annetaan lisäksi metadataan kirjoitettu identiteetti, ne lakkaavat olemasta vain osa lineaarista kerrontaa; niistä tulee semanttisen avaruuden solmuja eli “diskurssiyksiköitä”, jotka tarjoavat omistajalle mahdollisuuden navigoida teosta uusilla tavoilla.

Kun taideteoksesta tulee mikroekonomia

Miten yhdestä videoteoksesta tehdään tuhansia itsenäisiä, omistettavia objekteja? 89 Seconds Atomized (2018) on radikaali esimerkki "osiin hajottamisen" (decomposition) strategiasta. Projekti perustuu Eve Sussmanin videoteokseen, joka on tulkinta Velázquezin klassikkomaalauksesta Las Meninas.

Teoksessa alkuperäinen video pilkottiin "atomeiksi" – pieniksi videopikseleiksi. Jokainen atomi myytiin omana uniikkina teoksenaan lohkoketjussa. Omistajat eivät saaneet vain palaa kuvasta, vaan oikeuden hallita sitä: he voivat lainata atomiaan eteenpäin muiden esitettäväksi tai pitää sen itsellään.

Tämä muutti taideteoksen luonteen täysin. Se ei ole enää vain katsottava objekti, vaan sosiaalinen peli ja mikroekonomia. Teoksen eheä esittäminen vaatii omistajien yhteistyötä ja koordinaatiota. Projekti havainnollistaa, kuinka ohjelmoitava talous voi luoda arvoa paitsi kokonaisuudesta, myös sen osista ja niiden välisistä suhteista.

Kirja, joka julkaisee itsensä yhteisön voimin

Protocols for Postcapitalist Economic Expression (2023) on sekä kirja että toimiva esimerkki ohjelmoitavasta taloudesta. Teos julkaistiin ECSA:n kehittämällä CoPu-alustalla tavalla, joka muutti passiivisen ostamisen aktiiviseksi osallistumiseksi.

Aluksi teos oli piilotettu. Lukijat eivät vain ostaneet kirjaa, vaan osallistuivat sen paljastamiseen pala palalta. Jokainen osallistuminen oli aktiivinen "julkaisuteko", joka toi uutta tekstiä kaikkien nähtäville. Arvo ei syntynyt vain valmiista tuotteesta, vaan sen yhteisöllisestä esiin tuomisesta.

Samaan aineistoon perustuva digitaalinen teos Postcapitalist Discourse vie idean pidemmälle. Siinä kirjaan sisältyvät tekstikappaleet on sijoitettu kolmiulotteiseen avaruuteen, jossa jokaisella ”diskurssiyksiköllä” on omat koordinaattinsa ja ominaisuutensa. Metateksti ei ainoastaan kuvaile sisältöä, vaan toimii navigaatiovälineenä: se määrittelee, mitkä ajatukset ovat toistensa ”naapureita”, ja rakentaa reittejä käsitteiden välille. Lukeminen ei etene sivulta toiselle, vaan muistuttaa tutkimusmatkaa semanttisessa avaruudessa, jossa lukija liikkuu assosiaatioiden ja ohjelmoitujen yhteyksien varassa.

Derivointi: Yhdestä lähteestä moneksi versioksi

Derivointi on strategia, jossa yhdestä lähdemateriaalista versioidaan (versioning) useita erilaisia versioita, kokemuksia ja tarjouksia. Toisin kuin hajottamisessa, alkuperäistä teosta ei pureta, vaan siitä luodaan rinnakkaisia "otoksia" eri yleisöjen tarpeisiin. Tämän mekanismin eräs ilmentymä ovat joukkorahoituskampanjoiden eri tukitasot (reward-tier). Perustuote – esimerkiksi kirja – pysyy samana, mutta siitä derivoidaan monipuolinen valikoima tarjouksia: viiden euron sähköinen PDF-versio, 50 euron fyysinen kirja ja 200 euron oheismateriaaleja sisältävä deluxe-versio.

Derivointi on tehokas ja luova keino muuttaa yksi tarjous moneksi ja rakentaa taloudellisesti kestävämpiä malleja erityisesti pienille ja riippumattomille tekijöille. Vaikka versiointi on ilmiönä läsnä yhteiskunnan kaikilla alueilla, ohjelmoitava talous syventää sitä. Kun derivointi puretaan sopimusrakenteiksi, tuotteet alkavat muotoutua staattisista objekteista muuntuviksi rajapinnoiksi.

Ajan hajottaminen ja derivointi: prosessista tulee tuote

Perinteisessä mallissa aika on usein vain takaraja. Ohjelmoitava talous käsittelee aikaa dynaamisena suunnittelun elementtinä ja osana arvolupausta. Sen sijaan, että projekti julkaistaisiin kertaluontoisena tapahtumana, siitä voidaan luoda jatkuva, elävä prosessi, johon yleisö voi osallistua.

Tämä voi tarkoittaa rahoituksen tai muunlaisten resurssien keräämistä eri vaiheissa: esimerkiksi ensin luonnostyölle, sitten tuotannolle ja lopulta jatko-osalle. Nämä vaiheet voidaan edelleen pilkkoa ja niitä voidaan yhdistellä loputtomin eri tavoin. Sisältöä voidaan myös paljastaa vaiheittain ja käyttäjäkohtaisesti, mikä rakentaa dramaturgiaa ja ylläpitää mielenkiintoa, kuten CoPu-alustalla, jossa tekstin osat paljastuvat yhteisön toiminnan myötä.

Tämä on tuttua esimerkiksi peleistä ja kaunokirjallisuudesta, joissa asiat usein kerrotaan eri järjestyksessä kun ne varsinaisesti tapahtuvat: aika ja paikka eivät ole vain rajoitteita, vaan tarinan ja merkitysten paljastamisen välineitä.

Luova tarjoaminen: taloudellisten yhteyksien ja interaktioiden muotoilu

Luova tarjoaminen on tällaisten mekanismien synteesi, jossa todellinen innovaatio tapahtuu. Se on käytäntö, jossa muun muassa osiin hajottamista, derivointia ja ajan hyödyntämistä yhdistellään kekseliäästi täysin uusiksi taloudellisiksi ja sosiaalisiksi rakennelmiksi. Tällöin huomio siirtyy perinteisestä tuotteiden myymisestä kohti suhteiden ja kokonaisuuksien muotoilua. 89 Seconds Atomized toimii tästä konkreettisena esimerkkinä: teos on pilkottu 2 304 videopikseliin, ja jokaisen pikselin omistaja voi paitsi hallita omaa omaansa, myös lainata sitä eteenpäin muiden käytettäväksi ja esitettäväksi. Näin teos muuttuu pelkän esineen sijaan yhteisölliseksi rakennelmaksi, jonka merkitys ja koettavuus rakentuvat atomien jakamisen, lainaamisen ja katselun verkostossa.

Lopputulos ei ole pelkästään teos tai tuote, vaan sosiaalinen peli ja mikroekonomia, jossa arvo syntyy paitsi osista myös niiden välisestä vuorovaikutuksesta.

Talouden luovuus osana luovaa taloutta

Kehityksen taustalla on syvempi muutos siinä, miten taloudelliset ja organisatoriset rakenteet voidaan ymmärtää. Sekä hallinto (governance) että talous (economy) rakentuvat samoista perusosista: oikeuksista. Epämääräiset ja epätäsmälliset käsitteet, kuten "omistajuus", tulisi purkaa konkreettisiksi ja ohjelmoitaviksi osiksi, kuten oikeudeksi käyttää, lainata tai äänestää. Kun näitä oikeuksia käsitellään modulaarisina "legopalikoina", voidaan luoda perinteisiä rakenteita joustavampia ja tarkemmin räätälöityjä organisaatioita. Tavoitteena tulisi olla kehittää uudenlainen organisaation ja talouden kielioppi. Tämä mahdollistaisi tulevaisuuden Suomen kuvittelun uudenlaisia rakenteita suunnittelemalla ja toteuttamalla.

• Kuvittele metsänomistaja, joka myy puun sijaan ohjelmoitavia arvon yksiköitä, jotka edustavat metsän kykyä sitoa hiiltä, ylläpitää biodiversiteettiä tai tarjota virkistysarvoa.

• Kuvittele kaupunginosa, joka luo oman digitaalisen alustansa yhteisten resurssien jakamiseen, muuttaen hallinnon dynaamiseksi ja osallistavaksi peliksi.

• Kuvittele artisti, joka ei julkaise vain albumia, vaan rakentaa sen ympärille mikroekonomian, jossa fanit ovat kuluttajien sijaan tekijöitä ja osaomistajia.

Tarttumalla ohjelmoitavan talouden esittämään haasteeseen emme enää myy pelkästään tuotteita, vaan myös luottamusta ja uusia toimintamalleja. Tämä avaa näkymän monimuotoiseen, "monikirjoiseen" kasvuun, jossa Suomen seuraava vientituote on itse arvonluonnin uusi arkkitehtuuri.